elokuvaterapian otsikkosivulle . . . . . . . . . . . . . . mäkipään etusivulle

. . . . .

psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Pekka Mäkipää:

ELOKUVA TRANSITIONAALIOBJEKTINA


( klikkaa otsikkoa ) :

1. käsitteet: transitionaaliobjekti, transferenssi, fiktiivinen suhde
2. elokuva transitionaaliobjektina
3. siirto-objekti siirtää
4. transferenssi transitionaaliobjektina
5. tajunnan virta
6. merkit ja merkitykset
7. reviiri ja sen laajentaminen


KÄSITTEISTÄ:

Transitionaaliobjekti
tarkoittaa stimulusta, ärsykettä tai esinettä, jonka välityksellä, jonka siirtovoiman avulla tunne siirtyy paikasta toiseen, vanhasta uuteen yhteyteen. Laveasti ajatellen kaikki (!!!) mitä koemme ja tunnemme syntyy jostakin, liittyy johonkin ja siirtyy jonkun välityksellä, jonkun seurauksena - syystä tai toisesta - johonkin uuteen yhteyteen. Tuo siirtää on juuri transitionaaliobjekti.
Arkielämässä emme yleensä tiedosta siirtymäobjekti-ilmiön olemassaoloa, vaan likimain kaikki kokeminen tapahtuu kuin itsestään, automaattisesti. Joku väri, ääni, kuva, muoto, liike, asetelma, koko, tuoksu, lämpö, yhdistelmä,... tuntuu muita paremmalta tai huonommalta, sopivammalta tai epäsopivammalta. Mikäli pidämme esimerkiksi mustasta väristä, emme pidä siitä ilman syytä vaan mustaan liittyy jotakin itsellemme merkittävää, jotain tarpeitamme ja tunnettamme tyydyttävää (kylmää, kovaa, synkkää, yksinäistä, kuolemaa, yötä, kapinaa, uhmaa, coolia, machoa, erakkomaisuutta, pahuutta, syntiä, kiellettyä, likaista,...). Oli mustan tunnemerkitys mikä tahansa, niin musta siirtää tuon (yleensä tiedostamattoman) tunteen mukanaan.

Transferenssi
tarkoittaa tunteen siirtoa (transitionaaliobjektien välityksellä).
Elämänhistoriamme aikana koemme erilaisia kokemuksia suhteessa itsellemme tavalla tai toisella merkityksellisiin ihmisiin ja noita kokemuksia heijastamme vastaisuudessa uusiin ihmissuhteisiinkin. Muodostamme välittömästi ennakkokäsityksiä, olettamuksia täysin ventovieraista ihmisistä. Aluksi karkealla jaolla: kiinnostava-epäkiinnostava, miellyttävä-epämiellyttävä, ... Kokemusten myötä käsityksemme saavat lisää syvyyssuhteita. Positiivista suhdetta kutsutaan positiiviseksi transferenssiksi ja se on omiaan edesauttamaan ihmissuhteen myönteistä jatkumista, negatiivinen edist&ää kielteistä suhtautumista, positiivinen vastatransferenssi lisää vastavuoroisesti myönteistä ja negatiivinen tehostaa kielteistä suhdetta.
Käsitykset ja mielikuvat johtuvat jostain ja välittyvät jonkun avulla. Tuo joku on transitionaaliobjekti, siirtoilmiö, jossa merkittävä tekijä: ihmisen koko, ikä, sukupuoli, ele, ilme, muoto, väri, liike, ääni,tuoksu, ... välittää viestiä eteenpäin, vahvistaa tai heikentää mielikuvaamme, ennakkokäsitystämme.

Fiktiivinen suhde
Mitä enemmän tiedostamme omien transferenssiemme ja transitionaaliobjektiemme alkuperää sitä paremmin kykenemme myös erottamaan mielikuviemme fiktiot faktoista, erottamaan omat ennakkokäsityksemme toisen todellisesta olemuksesta. Elokuvasuhde on luonteeltaa puhtaasti fiktiivinen, vain omien mielikuviemme heijastumisen tulos, mutta myös (läheisimmät) ihmissuhteemmekin ovat fiktiivisiä, oletuksia muiden olemuksesta, tunteista, kokemuksista ja ajatuksista.

Parhaimmillaan nuo käsityksemme vastaavat todellisuutta, huonoimmillaan niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Transitionaaliobjekti on merkki ja transferenssi merkitys.

Tarvitsemme merkkejä, signaaleja, joihin elämämme varrella sitoutuu erilaisia tunteita ja kokemuksia. Noiden merkkien myötä siirrämme tunteemme, suunnistamme luontevasti uudessakin yhteydessä.

Ajatellaan vaikkapa television uutistenlukijaa ja suhdettamme uskottavaan uutiseen. Millainen henkilö on mielestämme uskottava, millainen epäuskottava uutistenlukijana? Edellyttääkö uskottavuus esimerkiksi arvokkuutta, siisteyttä, rauhallisuutta, selkeää ja miellyttävää ääntä, silmiin katsomista, keski-ikäisyyttä, todennäköistä oppineisuutta,... vai kokisimmeko uutiset yhtä uskottavina jos ne samat tekstit lukisi esimerkiksi joku rappioalkoholisti likaisissa, epäsiisteissä, rikkinäisissä vaatteissa vahvassa humalatilassa tai entäpä jos uutistenlukija olisikin pukeutunut transvestiitiksi ja vieläpä nauraa kikattelisi esiintyessään? Entä olisiko helvetin enkeliksi pukeutunut pappi vakuuttava ja asiallinen saarnastuolissaan joulukirkossa?

Mielikuvat siirtyvät transitionaaliobjektien avulla.


sivun alkuun

2. ELOKUVA TRANSITIONAALIOBJEKTINA
Transitionaaliobjekti tarkoittaa siirto-, siirtymä- tai ylimeno-objektia eli kohdetta tai ärsykettä, jonka avulla mielikuva siirtyy uuteen (asia)yhteyteen.

Alunperin D.W.Winnicott tarkoitti sillä lapsen pehmolelua tai uniriepua, jonka avulla lapsi korvaa menetetyn äidin läheisyyden ja jonka siirtovoiman avulla hän kykenee irrottautumaan äidistä ja hyväksymään ulkopuolella olevan vieraan maailman.

Transitionaaliobjekti on tajuntamme keskeisin elementti: tietyn merkityksen sitova merkki, jonka siirto/välitysvoiman avulla muodostamme mielikuvia.

Katsoessamme esimerkiksi Wallace & Cromit Väärät housut -animaatiota emme toki koe aggressiivisiä ja/tai negatiivisia tunteita esimerkiksi katalaa pingviiniä, tuota pientä; muovailuvahamöykkyä kohtaan, vaan kohdistamme ne itsessämme olevaa, minuudestamme pulppuavaa kierouden / kavaluuden / pahuuden käsitystämme kohtaan. Koemme tunteen ikäänkuin tilanne olisi todellisena läsn&ä omassa elämässämme, tunnetasolla todellisena, vaikka tuon tunteen stimuloitumisen kokisimmekin tietoisesti fiktiivisenä.

Koemme merkit, singnaalit siten kuin ne ovat suhteessa tajuntaamme, omaan todellisuuteemme.


sivun alkuun

3. SIIRTO-OBJEKTI SIIRTÄÄ
Transitionaaliobjektille on ominaista sen voimakas kyky sitoa itseensä tunnetta ja merkityksiä. Se koetaan maailmankuvaa selkiyttävänä, perusturvallisuutta ylläpitävänä, mahdollisesti negatiivisenakin sinänsä positiivisena (eli se jakaa "huonon" huonoksi ja "hyvän" hyväksi) ja luotettavana. Se toimii kuin tajunnallinen filtteri, joka läpäisee merkin stimuloiman "oikean" ja luotettavan sekä eristää "väärän" tunteen.

Kasvu- ja kehityshakuisina hyödynnämme yleensä myönteistä siirtovoimaa, kannustavia, positiivisia ajatuksiaja tunteita.

Niitä hyödynnetään myös mainoksissa:

"XYZ-tupakan poltto
on coolia,
olen cool
kun poltan XYZ:aa."

Tai:

"kansallissankarit
juovat ABC-olutta.
Juomalla ABC-olutta
olen sankari
siis itsekin".

Transitionaaliobjektiin liittyy tuttuus ja turvallisuus, ennustettavuus sekä jokseenkin kritiikitön luottamus. Varsin harvoin, jos silloinkaan, pohdimme merkkien merkitystä, sitä mikä loppujen lopuksi saa aikaan mielikuvan jostain ja/tai mikä kannattaa tuota mielikuvaa tai tunnetta eteenpäin.

Siirto-objekti heijastaa minuuttamme ja siirtää totuuttamme, meille todellista uuteen yhteyteen.

Siirrämme mielikuvia jonkun tutun merkin välityksellä uuteen.

Esimerkiksi jos miellämme punaisen tytön väriksi ja sinisen pojan väriksi tekee punapukuinen poika meissä jotenkin tyttömäisen tai "vääränlaisen" olon.

Lavennan tässä transitionaaliobjektiuden koskemaan fyysisesti konkreettisia sekä tajunnallisia ilmiöitä ja sisällytän siihen kaiken siirtymän eri ikäkausina sekä suhteessa kaikkeen koettuun, mukaanlukien kaikki transferenssit.

Hyvin arkkityyppinen transitionaaliobjekti on taikakalu, palkinto, lahjaesine, matkamuisto tai valokuva. Ne sisältävät haltijalleen jotain paljon enemmän kuin pelkän esineen: muistoja, tunnelmia, unelmia, haaveita, kokemuksia, uskomuksia; historiaa, ihmissuhteita, elämää, tunnetta, jonka tavoitamme kyseisten esineiden siirtovoiman avulla. Onnea tuova taikakalu (koru, jäniksen käpälä, aarre,...) edesauttaa placebomaisesti, lumelääkemäisesti uskoamme onnistumiseen ja tuo tarvittavaa turvallisuuden tunnetta.

Henkilökohtainen valokuva ei ole pelkkä paperille piirtynyt yhdentekevä kuva, vaan se luo sillan nykyisyyden ja kuvanottohetken sekä sitä edeltäneen objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden välille.

Itselle vieras valokuva tarjoaa parhaimmillaan lähinnä esteettisiä kokemuksia, mutta itselle läheiseen valokuvaan liittyy oitis mitä erinäisimmät tunnesiteet, joskus jopa äärimmäisen voimakkaita tunnereaktioita aikaansaavat siirtymät.

Palkinto ei ole sen saajalle vain mikätahansa hopeinen kahvilusikka (tms.), yksi muiden joukossa, vaan se edustaa uhrattua työ/ harjoittelupanosta, itsensä likoonlaittamista ja omien rajojen testaamista, kipua, iloa, kärsimystä, epätoivoa, uhmaa sekä niiden avulla saavutettua arvonantoa, omanarvontuntoa.

Matkamuisto ei ole mikä tahansa savimöykky tai metallihäkkyrä tai kangaspala, vaan se on koko matka, unelmineen ja kokemuksineen päivineen, pienoiskoossa.

Transitionaaliobjektiin latautuu voimakkaita henkilökohtaisia merkityksiä, jotka eivät välttämättä välity muille.

Tämä on olennaista:
kaikessa ihmisen tekemisessä on joku mieli hänelle itselleen, siitäkin huolimatta ettemme tiedosta sitä. Teemme valintoja, joiden oletamme tyydyttävän parhaiten tarpeemme. Siirrymme olotilasta toiseen olettaen saavuttavamme halutun lopputuloksen. Nämä siirtymät tapahtuvat siirto-objektien välityksellä.

Transitionaaliobjektius on välttämätöntä empatialle, kyvylle myötäelää muiden tunteita, ymmärtää heitä syvällisesti. Ymmärrykseen liittyy keskeisesti tuttuus, riittävä määrä tartuntapintaa. Tajuamme vain sen mikä sisältyy kokemuspiiriimme, muun tiedon muodostuessa oletuksina, todennäköisyysuskona.

Katsomme pääasiassa meille tuttujen kulttuurien elokuvia, koska niistä välittyy potentiaalista tartuntapintaa. Meille vieraat merkit välittävät outoja merkityksiä, joita emme ymmärrä emmekä kykene hyödyntämään arkielämässämme. Aivan kuten lukisimme jotain harvinaista kieltä olevaa tekstiä tavoittamatta sen viestiä.

Vieras ja outo merkki ei kykene siirtämään viestiä, ei kykene toimimaan transitionaaliobjektina.

sivun alkuun

4. TRANSFERENSSI TRANSITIONAALIOBJEKTINA
Transferenssi tarkoittaa tunteiden siirtoa. Yleisesti se ilmenee aikaisemmissa ihmissuhteissa koettujen tunteiden siirtona uuteen ihmissuhteeseen.

Arkielämässä transferenssi ilmenee mm. siten, että luomme täysin ventovieraista ihmisistä hyvinkin pitkälle meneviä mielikuvia jo muutaman sekunnin havainnoinnin jälkeen, vaikka emme tosiasiassa tunne ko. ihmistä lainkaan. Positiivinen transferenssi edesauttaa suhteen luomista ja havainnoinnin jatkamista, negatiivinen vähentää sitä.

Positiivinen transferenssi siirtää myönteisiä tunteita ja mielikuvia uuteen yhteyteen, yleensä uuteen ihmissuhteeseen, negatiivinen transferenssi vastaavasti kielteisiä. Positiivinen vastatransferenssi heijastaa takaisin kohteeseen myönteisesti siirrettyjä tunteita, negatiivinen vastatransferenssi kielteisiä. Aktiivinen transferenssi toimii vuorovaikutuksellisessa ihmissuhteessa, passiivinen yksisuuntaisessa suhteessa, kuten katsojan suhteessa elokuvan hahmoihin; elokuvan hahmot stimuloivat katsojassa tunteita, mutta katsojan tunteet eivät kykene vaikuttamaan vastavuoroisesti elokuvan hahmoihin.

Elokuvassa transferenssin vaikutus "näkyy" pelkistetysti etenkin kun katsojalle merkityksellinen näyttelijä esiintyy merkittävästi erilaisemmassa roolissa kuin aikaisemmin. Syntyy uskottavuuskriisi. Liian voimakkaasti identifioitunut näyttelijä jää katsojan mielessä helposti vahvasti leimaavien roolihahmojensa vangiksi. Esimerkiksi Rölli-peikoksi identifioitua näyttelijä Allu Tuppuraista saattaisi olla vaikea mieltää presidentti Ahtisaaren roolissa ilman, että välillä tulisi tunne kuin Rölli näyttelisi Ahtisaarta. Tai hyväksi sankariksi mielletty pettää luottamuksemme näyttelemällä pahaa roistoa tai päinvastoin. Transferenssi-ilmiö heijastuu tällöin etenkin suhteessa elokuvan tai roolihahmon uskottavuuteen.

Kohdistamme elokuvan hahmoihin, niin ihmisiin kuin animaatiohahmoihinkin valtavan määrän passiivista transferenssia, jota ilman he eivät personoituisi ja jopa "eläisi" meille. Kaikki elokuvan hahmojen (oletetut) persoonallisuuspiirteet ja tunteet syntyvät transferensseissämme, jotka puolestaan syntyvät hahmojen stimuloimien merkkien siirtovoiman avulla.

Transferenssit perustuvat transitionaaliobjekteihin.

Merkit synnyttävät meissä tietynlaisia merkityksiä, jotka vastaavat elämänhistoriamme meille opettamaa todellisuutta. Karkeasti pelkistäen kyseessä on ns. pavlovilainen reaktio eli ärsyke-seuraamus -automaatio.

Mitä voimakkaammin elokuva vaikuttaa tunteisiimme sitä todellisemmalta tuntuvalla illuusiolla verhoamme sen, sitä todempana sen koemme, ja sitä torjuvammin suhtaudumme tuota illuusiota horjuttaviin tekijöihin. Ajatellaan esimerkiksi tarvettamme kokea kauhua: elokuvaan projisoimamme pelon muuttuessa sietämättömäksi suljemme silmämme tai ajattelemme tämä olevan vain elokuvaa, "kuvaajat ovat kameran takana",...

Vakuuttelemme itsellemme pelkäävämme turhaan, mutta silti haluamme uskoa illuusion edes osittain todeksi. Koemme voimakasta tarvetta siirtää tunnetta.

Allekirjoitan elokuva- ja tv-tieteen apulaisprofessori Veijo Hietalan käsityksen: koemme paitsi elokuvan myös arkielämämme ihmissuhteet tosiasiallisesti fiktiivisinä. Liitämme läheisiimme tunteita, ominaisuuksia ja arvoja, joita oletamme tai toivomme heillä olevan. Tai arvioimme todellisuutta siten kuin sen oletamme olevan - usein kyseenalaistamatta kantamme oikeellisuutta.

Kasku vieraalla maalla rikkoutuneesta autonrenkaasta kuvaa samaa ilmiötä: rengas tuli paikatuksi, mutta pumppua puuttui. Henkilö lähti kysymään sitä lähitalosta, epäili ettei hänelle vastata ja jos vastataankin valehdellaan ettei pumppua ole. Epäluulot kasvoivat ja kasvoivat. Tullessaan talon kohdalle hän puhkui raivoa, otti maasta kiven ja heitti ikkunan rikki huutaen: pitäkää perkeleet pumppunne!

sivun alkuun

5. TAJUNNAN VIRTA
Ajatuksen juoksu kuvaa hyvin siirtymien merkitystä. Esimerkiksi kuulen radiosta kappaleen "Ma, he's making eyes at me" ja sitä kuunnellessa ketju lähtee kulkemaan:
1. MA = Ma Wen Pu, sympaattinen tulkkimme Kiinan matkalla 1974
2. 1974 = asuimme tuolloin remontoidussa kanalassa Tampereella
3. TAMPERE = lunta Hämeensillan patsaiden päällä
4. LUMI = kylmää
5. KYLMÄ = mummon tekemät villasukat lämmittivät ihanasti
6. MUMMO = 90-vuotias herttainen nainen paistamassa läskiä
7. LÄSKI = paistinpannu nuotiossa metsäretkellä
8. NUOTIO = savun pehmeä tuoksu
9. SAVU = tekemäni iso grillikatos maaseudun rauhassa
10. MAASEUTU = lämmin kesäpäivä
11. KESÄPÄIVÄ = mansikkamaa, linnun laulu ja auringon paiste
12. MANSIKKAMAA = aviokriisien myötä sekin jäi hoitamatta
13. ...

Ajatteluamme ohjaa itsellemme syystä tai toisesta merkitykselliset siirtymät, yksittäisiä ajatuksiamme yhdistävät sillat, jotka liittävät itsellemme tärkeitä, mutta toisilleen sinänsä "vieraita" ajatuksia tai ilmiöitä toisiinsa. Edellä siirtymäobjekteina toimivat Ma, 1974, Tampere, lumi, kylmä,...

sivun alkuun

6. MERKIT JA MERKITYKSET
Transitionaaliobjektius toimii erilaisten merkkien välityksellä. Ja elokuva jos mikä on täynnä mitä erilaisimpia merkkejä, odottamassa katsojiensa yksilöllisten merkitysten stimuloitumista. Koska jokaisen ihmisyksilön elämänhistoria on ainutlaatuinen on kuvamme olemassaolosta ja sen sisällöstä ainutlaatuinen. Koemme ilmiöitä vain suhteessa omaan tajuntaamme, suhteessa omaan historiaamme ja tarpeisiimme.

Koemme elokuvan sisältämät merkit (värit, muodot, äänet, liikkeet, valot, varjot, miljöön, maiseman, etäisyydet, läheisyydet, situaatiot, ajan,...) Enemmän tai vähemmän yksilöllisesti ja aikaisempaan kokemushistoriaamme peilautuen.< br>
Emme yleensä miellä merkkejä selkeinä transitionaaliobjekteina, emme tiedosta tai havaitse "siltoja" tai syy-seuraussuhteita, vaan koemme merkit pikemminkin ajattelumme automaatioina. Meille tuttuina ja turvallisina miellämme ne ikäänkuin objektiivisen todellisuuden itsestäänselvinä osasina, pohtimatta edes niiden semioottista arvoa tai osuutta elämämme "palapelissä".
Kuten aika, rakentuu tajuntammekin jatkumona, jossa nykyisyys on menneisyyden ja tulevaisuuden kuilun partaalla, aina läsnä "tyhjän päällä". Vain hetkenä joka on - ja jota ei ole. Opimme merkkien kautta merkityksiä, tekojen kautta kokemuksia, jotka siirtyvät mukanamme jatkuvasti ajassa.
Jotta kykenemme hahmottamaan kokonaisuuksia tai sen osia on meille muotouduttava joku todelliseksi ja tietyssä mielessä riittävän staattiseksi uskomamme peruskäsitys olemassaolon tekijöistä. Opimme suomen kielen koska olemme syntyneet suomenkieliseen yhteisöön. Vastaavasti opimme käsitteet, arvot, normit, moraalin, uskomukset, kulttuurin,... Eli tajuntamme osatekijät. Opimme merkit ja niiden merkityksen itsellemme.

Merkkien suhdetta transitionaaliobjektiute en voisi kuvata pelkistetysti opitulla syy-seuraussuhteen logiikalla. Ja juuri tuo lähtökohta on keskeisin vaikuttaja koko elokuvakokemuksessa: kukin katsoja luo oman elokuvakokemuksensa ja vaikuttuu omasta elämänhistoriastaan sekä suhteessa siihen. Siksi eri katsojat kokevat filmit niinkin eri tavalla kuin kokevat.
Vaikka elokuvakokemus on aina enemmän tai vähemmän yksilöllinen peilaa elokuvan kuva- ja äänikieli myös kollektiivista tajuntaa.
Miellämme ison kasvokuvan läheisenä ja pienen etäisenä. Liike vasemmalta oikealle kuvaa menemistä ja oikealta vasemmalle paluuta, paljolti siksi, että luemme tekstin juuri siinä suunnassa. Kuvakulma ylhäältä alas mielletään auktoriteettisuhteena, kuten aikuisen katse lapseen - ja päinvastoin.
Tai montaasi:
kuva yksinään itkevästä lapsesta yhdistettynä kuvaan
A) tyhjästä ruokapöydästä mielletään nälkänä,
B) naisesta kapakassa mielletään heitteillejättönä,
C) nauravista vanhemmista mielletään aikuisten sadismina,
D) sepalustaan napittavasta miehestä mielletään pedofiliana,
E) kalliista lelusta mielletään pettymyksenä,
... vaikka todellisuudella kuvilla ei olisi mitään tekemistä keskenään.

Mielikuva on tajunnallisen transitionaaliobjektiuden tuote, eri merkeistä muodostuvan ketjun lopputulos, joka toimii suorassa suhteessa aikaisemmin elämässä kokemaamme. Siirrämme tutun tuntemattomaan. Tai itse asiassa siirrymme koko ajan, joudumme adaptoitumaan alituisesti muuttuvassa maailmankuvassamme, siirtämään historiaamme tulevaisuuteen, entistä olomuotoa uuteen olomuotoon.

Ajatellaan vaikkapa suhdettamme aggressioon. Mikäli koemme suuttumuksen, riitelyn tai eripuraisuuden kielteiseksi tai myönteiseksi tai yhdentekeväksi siirtää sellaisen havaitseminen valkokankaalla kyseisiä tunteitamme ko. tapahtumaan. Vastaus itselle esittämäämme kysymykseen "miksi noin tehtiin/tapahtui?" tulee elämänhistoriastamme. Tiedämme ne totuudet, jotka mahtuvat maailmankuvaamme ja/tai ovat meille tuttuja.

Niihin liittyviä käsitys- tai selitysketjuja luomme transitionaaliobjektiuden siltoja pitkin.

Siirrämme merkitykset edelleen sen mukaan miten olemme niihin tottuneet.


Pelkistetty esimerkki: olettakaamme, että

1) musta, likainen, arpinaamainen edustaa meille uhkaa ja negatiivista
2) vaalea, siisti, isokokoinen edustaa turvallisuutta ja positiivista ja
3) koemme itsemme pieneksi, araksi ja kiltiksi.

Sijoitetaan ne westerniin, saluunaan, jossa baaritiskin ääressä seisoo pieni, kiltin oloinen henkilö.
Ovesta astuu musta, likainen, arpinen mies ja takaoven aukaisee samanaikaisesti vaalea, siisti, isokokoinen mies.
Tuntematta henkilöitä tai heidän keskinäistä suhdettaan on draaman asetelma varsin selkeä: paha uhkaa heikkoa, mutta onneksi hyvä tulee apuun.


Uusi on outo ja pelottava kunnes tutustumme siihen riittävästi. Positiivinen siirtymä edesauttaa adaptaatiota, sopeutumista. Tähän ilmiöön perustuu "ajan haavoja parantava vaikutus".

Stabiliteettia horjuttaa oudon edustama uhka, joka katoaa tutustumisen myötä.

Uusi on uutinen, vanha vanhanen.
Rutiinien tärkeys korostuu niiden stressiä madaltavassa vaikutuksessa. Aivommekin reagoivat uusiin ilmiöihin, joiden parissa liika työskenteleminen nostaa stressitasoamme.

sivun alkuun

7. REVIIRI JA SEN LAAJENTAMINEN
Transitionaaliobjektius tarkoittaa jonkun koetun siirtymistä uuteen yhteyteen. Siirtyminen tapahtuu mielikuvan avulla ja jotta muutos koettaisiin turvallisena, mielekkäänä on tuohon mielikuvaan liityttävä riittävä määrä perusturvallisuutta, uuden ennakoitavuutta.

Elämänkehän l a a j e n t u m i n e n tapahtuu kuin lapsen kasvu
itsenäisyyteen ja aikuisuuteen:

. . . vanhempien sylistä
. . . . . . heidän välittömään läheisyyteen
. . . . . . . . . kodin sisällä yksin liikkumiseen
. . . . . . . . . . . . pihalla yksin liikkumiseen
. . . . . . . . . . . . . . . lähiympäristössä yksin liikkumiseen
. . . . . . . . . . . . . . . . . . maailmalla yksin liikkumiseen.

Sallittu, turvallinen elämänkehämme, reviirimme ympäröi meitä 360 astetta vaihtelevan säteisenä kehänä. Sen ulkopuolella on epävarma vyöhyke ja sen ulkopuolella edelleen tuntematon vyöhyke.

Sallitun elämänkehän kasvu tapahtuu itsestämme ulospäin epävarmalle vyöhykkeelle kohti tuntematonta.

Tarvitsemme riittävän perusturvallisen reviirin, jonka toimintojen ennustettavuus on riittävän hyvin hallussamme.

Mitä
pienempi
tuo
s a l l i t t u
alue
on
sitä
lähempänä
siihen
kohdistuva
e p ä v a r m u u d e n
ja
t u r v a t t o m u u d e n
uhka
on.

Esimerkiksi ihminen, jolla on minimaalisesti ihmiskontakteja kokee kanssaihmiset todennäköisemmin omaa olemassaoloaan uhkaavina kuin ihminen jolla on runsaasti ihmiskontakteja.

Ihminen jonka sallitun alue on tiukasti rajattu kokee suurempaa uhkaa kuin ihminen, jonka sallitun alue on tarpeisiin nähden riittävän suuri.

Tai asian voi ajatella niinkin, että ihminen, jonka elämän peruskysymykset rakentuvat hyvin kapea-alaisen totuuden varaan ei kestä peruskysymystensä horjuttamista samassa suhteessa kuin ihminen jolla on laveampi perustus. Jotkut uskomukset ovat tässä yhteydessä hyvä esimerkki: kun koko elämä on yhden kortin varassa torjutaan siihen kohdistuvat uhkatekijät fanaattisemmin.

Kuolema edustaa usein pelottavaksi koettua uhkaa suhteessa elämäämme. Yleisesti pelkäämme kuolemaa ja ihailemme sitä uhmaavia.

Maailmanlaajuisesti katsotuimmat elokuvat sisältävät hyvän ja pahan taistelua, uhkaa ja han voittamista, kaikkivoipia sankareita sekä kuolemattomuutta (lasten elokuvista aikuisten satuihin, James Bondeihin ja Tappava ase -sarjaan).

Tarvitsemme elokuvaan onnellisen lopun ja oikeuden voiton, koska toivomme niin käyvän myös omassa elämässämme. Tarvitsemme uhkaavia vaaratekijöitä ja etenkin niiden voittamista, jotta kasvaisimme itsekin taistelukunnossamme.

Kasvamme vain tutusta epävarmalle ja tuntemattomalle vyöhykkeelle sekä syvyyssuunnassa niiden sisällä, suhteessa ymmärryksemme kasvuun.

Tarvitsemme riittävän perusturvallisuuden, riittävän ennakoitavuuden, jotta kykenemme pitämään arkisen stressitasomme tarpeeksi matalalla.

Ja samanaikaisesti tarvitsemme haasteita, ylitettävissä olevia esteitä kyetäksemme kasvamaan.

Uuden eli vaaran, pelon ja uhan kohtaaminen edellyttää uskallusta, jota harjoitamme elokuvissa katsomalla jännitystä, kauhua, seikkailuja ja actionia. Kohtaamalla arkielämää muistuttavan simulaattorin = elokuvateatterin turvallisissa olosuhteissa pelkojamme kykenemme kukaties kohtaamaan niitä paremmin myös arkielämässä ja suhteessa siihen.

Transitionaaliobjektius toimii syvyyssuhteessa reviiriimme sekä suhteessa turvallisen, epävarman ja tuntemattoman välillä.

Esitänkin tässä yhteydessä ehkä suuruudenhullun oletuksen:
käytämme elokuvia transitionaaliobjektina oman historiamme ja tulevaisuutemme välillä, helpottamaan elämään sopeutumisessa sekä siinä viihtymisessä, luomaan riittävästi perusturvallisuutta sekä siihen kohdistuvan todellisen tai oletetun uhan kohtaamista.

Käsite elämää suurempi elokuva kuvaa juuri tätä ilmiötä sekä tarvetta siihen. Sen siirtovoimaa. Ikäänkuin jumalan kohtaamista kirkossa / temppelissä / katedraalissa / pyhässä huoneessa, joka pyhä huone toimii elokuvan kaltaisena transitionaaliobjektina.

Kaksisuuntaisesti - mikä on sille keskeistä.


sivun alkuun

elokuvaterapian otsikkosivulle . . . . . . . . . . . . . . mäkipään etusivulle